Nuotta

Piispalan Nuotta-valmennus on etsivän nuorisotyön ja työpajojen ryhmille tarkoitettu palvelu. Valmennuksen tavoitteena on nuorten sosiaalinen vahvistuminen, saada valmiuksia arjenhallintaan sekä vahvistaa terveitä elämäntapoja.  Nuotta-valmennuksen toiminta pohjautuu yhteisöllisyyteen, toiminnallisuuteen ja vapaaehtoisuuteen sekä kokemukselliseen oppimiseen.

Valmennuksen aikana nuoret pääsevät yhdessä kokemaan ja kokeilemaan erilaisia toiminnallisia aktiviteettejä. Erilaisissa toiminnoissa on mahdollista löytää omia vahvuuksiaan sekä oppia tuntemaan itseään paremmin. Omasta arjesta irtautuminen koetaan tärkeäksi, kuten myös yhdessä oleminen ja tekeminen.

Valmennusjaksojen ohjelma räätälöidään jokaisen ryhmän tarpeiden ja toiveiden pohjalta hyödyntäen Piispalan erityisosaamista ja toimintaympäristöä, liikuntalajeja, kädentaitoja, luontoa, seikkailua ja ryhmäytymistä. Piispalan Nuotta-valmennukseen sisältyy myös teematuokio, jossa käsitellään erilaisia arjenhallintaan liittyviä aiheita esimerkiksi tulevaisuutta, päivärytmiä ja asumista. Teema valitaan aina nuorten tarpeiden ja elämäntilanteiden mukaan.

Piispalassa voi valita myös Green Care -Nuotan, jolloin osa ohjelmasta on pieneläinkoti Pihkassa.  Gree Care -Nuotassa huolehditaan eläinten perushyvinvoinnista ja opitaan eläintenkäsittelytaitoja. Green Care -Nuottaan voidaan yhdistää myös teemoja, kuten hyvinvointi tai tunteet.

• Etsivän nuorisotyön ja työpajatoiminnan ryhmille ilmainen

• Tarkoitettu 13 – 28-vuotiaille nuorille

• Pienryhmätoimintaa

• Tyypillinen kesto on 2 – 4 vrk

• Työpajaohjaajille ja etsiville nuorisotyöntekijöille työväline, jonka avulla voi syventää nuoren tuntemista, luottamuksellista suhdetta nuoreen sekä näkemään nuoren mahdollisuudet ja voimavarat.

Varaustiedustelut Kari Hietaharju p. 0207 694 302, kari.hietaharju@piispala.fi

Sisältötiedustelut Nuotta-koordinaattori Hanna Liimatainen p. 040 1731152, hanna.liimatainen@piispala.fi